Jes, selvisin viime viikosta! :D Kyllä aloin loppuviikosta olla melkoisen loppu, kun on koko viikon juossut koulussa ja tallilla töissä, eikä ole yhtään ehtinyt istua alas ja vain olla. Pari iltaa, jotka oli vapaita tallilta, vietin kouluhommien ja kotitöiden parissa. Olimme koko viikonlopun vanhempieni luona yötä, koska ei ollut mitään järkeä ajella edestakaisin Hirvensalo-Piikkiö väliä. Kissat olivat tietysti myös mukana. :)
Kissat saivat sunnuntaina jonkun ihme kohtauksen kun olimme syömässä. Ensin kuului kamala rähinä, sitten kuului tänttärränttärränttä kun ne kaikki neljä juoksivat peräkanaa eteisestä olohuoneeseen. Mosse taisi olla ensimmäinen, sitten Ronja. Samurai ja Mila tulivat perässä. Sitten kuului kamala rähinä (Ronjan ääni) ja kiljuminen ja kun menin katsomaan niin Ronja ja Mila painivat oikeen kunnolla...?? :D Mosse lähti heti pois paikalta ja Samurai meni piiloon kun oli niin järkyttävää. Mila ja Ronja pörhistelivät jonkin aikaa ja näytti siltä että kukaan oikein tiennyt mitä oli tapahtunut. :D Luulenpa, että Ronja oli mennyt ärsyttämään Mossea ja se oli kerrankin antanut normaalia enemmän takaisin (ihan oikein kun on pakko härnätä) ja siitä se sitten varmaan lähti.. Samurai oli pitkän aikaa keittiön pöytätason alla lymyilemässä, niin järkyttävä tapaus oli :D Karvatupot vaan leijaili lattialla....
Eilen illalla menin koittamaan uudestaan Sävyn kanssa hyppäämistä. Aloitettiin ihan nivelillä ja otettiin pelhamit mukaan jos tulee tarve vaihtaa. Alku sujui oikein hyvin. Sävy kuunteli pidätteet eikä kaahannut kauhean kovaa. Tehtiin pääty-ympyrällä puomilla töitä ravissa ja laukassa. Ravissa meni hyvin, ei purrut kiinni ja tahti säilyi hyvänä. Laukassa vähän alkoi kuumumaan ja muutaman kerran ryykäsi puomille eikä kuunnellut pidätteitä. Tehtiin voltteja aina tarvittava määrä väliin ja sitten taas puomille.
Hyppäsimme muutaman kerran pystyn oikeaan kierrokseen, mutta siinä se taas lähti juuri niin kuin itse halusi eikä kuunnellut kuskin mielipiteitä. Hyppäsi hyvin, eikä mennyt kertaakaan ohi (polvi oli hyvin onnellinen tästä :D) mutta esteen jälkeen meno oli aika mahdotonta. Vaihdettiin pelhamit suuhun, koska halusin koittaa millainen se on niiden kanssa. Ja kylläpä meno muuttui! Pari ensimmäistä kierrosta vähän ihmetteli kuolainta ja kulki hiukan pää pystyssä, mutta sitten kaikki sujui oikein hyvin. Melkein kaikki pidätteet meni läpi, ei ryntäillyt esteelle, eikä varsinkaan sen jälkeen. Muutaman kerran vauhti kiihtyi esteen jälkeen, mutta antoi todella nätisti kiinni.
Melkoinen muutos edelliseen kertaan, sillä kertaakaan ei tuntunut siltä että olisi mennyt ohi ja imi itse hyvin esteelle. Ponnupaikat ei aina ollut parhaita mahdollisia kun tuli kiireiseksi viimeisillä askeleilla, muutama hyppy lähtikin melkoisen kaukaa. :D Tuntui kuitenkin tosi hyvältä ja PALJON paremmalta kuin viimeksi. Lopuksi mentiin jo kolme estettä peräkkäin (vain yhteen väliin tehtiin voltti kun linja olisi ollut huono), ei olisi viime kerralla onnistunut ;) Ensi sunnuntaina hypätään taas ja torstaina menen ratsastamaan hänet sileällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti