maanantai 17. helmikuuta 2014

# 21 - Uusi lapsi saapuu kotiin

Torstaina lähdimme aamulla ajamaan Raaseporia kohti. Olimme perillä puoli 12 aikoihin ja siellä se meidän napero odotti :) Pennut olivat paljon vilkkaampia kuin silloin kun kävimme ekan kerran katsomassa. Hännät heiluivat kauheaa vauhtia kaikilla :D Katsoimme siinä vielä paperiasiat yms. kuntoon ja lähdimme ajamaan kotiinpäin.

Omppu oli hienosti autossa. Nukkui melkein koko matkan mun sylissä. :) Loppumatkasta alkoi tulla vähän tylsää kun matka kesti kuitenkin reilu puolitoista tuntia. Hän sitten mutusti mukaan saamaansa nallea loppuajan lattialla.


Kotiin kun tultiin niin kisut tulivat (kuten aina tulevat) juosten vastaan. Sitten he kohtasivat suuren järkytyksen :D Ronjaa en ehtinyt edes nähdä kun se jo pinkaisi pois paikalta kuten odotettavissa oli. Mila sen sijaan haisteli hetken aikaa kunnes Omppu tuli kunnolla sisälle. Sitten hänkin totesi paremmaksi juosta karkuun tuota kammotusta. :)

(Pahoittelen videon laatua ja tärisevyyttä, mutta ymmärrätte varmaan..? :D Milan ilme on mahtava! :D)

Milaa kyllä kiinnosti kauheasti tulla katsomaan Omppua alusta asti. Joku 30min oltiin oltu kun neiti jo hiipparoi haistelemaan Ompun häntää, turvallisesti takaapäin ja pöydän alta. :D Ronja vietti koko ensimmäisen päivän makkarissa sängyn alla, senkin lurjus. -.- Tässä Milan eka haistelu:


Yöt ovat menneet hyvin. Ei ole paljon vinkumista kuulunut, vaan kaveri nukkuu hyvin. Herää kaksi kertaa yöllä, ekan kerran 1 aikoihin ja toisen kerran puoli 7. Silloin ollaan käyty ulkona, jos ollaan ehditty ennen kuin pisu tulee jo. :) Paperi on kelvannut hyvin alustaksi, vaikka välillä meneekin ohi niin yleensä osuu ihan oikeaan paikkaan.

Nyt kisutkin on jo vähän alkaneet tottua koiran olemassaoloon ja molemmat ovat jo ihan kunnolla haistelleet Ompun kanssa nenäkkäin. Ronja pysyttelee edelleen jossain vähän etäämmällä tai ainakin ylempänä (tuolilla, sohvalla tai kiipeilytelineellä), mutta Mila uskaltaa jo juoksennella maantasalla. Aina kun koira nukkuu niin molemmat tytöt hiipparoivat esiin ja haistelevat Ompun leluja ja joskus myös koiraa itseään.


Ronjakin jo kyylää :)
Vesi on Ompun mielestä muuten tosi hauskaa. Kun kävin perjantaina aamulla suihkussa niin Omppu tuli sinne myös. Se käveli suoraan suihkun luokse, ei suoraan alle mutta siihen sivuun niin että oli aivan märkä. :D Hän myös tykkää lilluttaa tassujaan vesikipossa ja juo niin että makaa kipon edessä ja pitää tassuja vedessä. Taitaa tulla aika kova uimari pojasta!


•••••

Sunnuntaina taas hypättiin Sävyn kanssa. Sävy oli alusta asti hyvin kuulolla ja pidätteet meni hyvin läpi. Hypättiin ensin yksittäisenä muutamaa pystyä, hypyt tuntui hyviltä ja hevonen oli koko ajan kuulolla. Kun hevonen toimi noin hyvin, eikä lähtenyt ryntäämään heti kun näki esteen, niin koitin ehtiä myös keskittyä omaan istuntaani ja siihen, että lähestyisimme keskelle estettä eikä oikeaan reunaan. Nyt myös hyppypaikat oli järkeviä.

Hypättiin myös yhden laukan pysty-okseri sarjaa tällä kertaa. Pystynä oli portti ja sen päällä puomi. Ekan kerran kun tultiin sarjalle, niin Sävy hoksasi vasta juuri ennen hyppyä että siellä olikin portti ja nosti kinttunsa varmuuden vuoksi oikein kunnolla yli. Hyppy lähti siis niin paljon ylöspäin, että väli jäi todella hankalaksi kun ei juurikaan edetty. Toisella yrittämällä sujui paremmin kun pystylle tuli normaalimpi hyppy. Joka kerta sarja oli kuitenkin hiukan vaikea, sillä Sävy jarrutti aina pystylle niin voimakkaasti että väli jäi aina pitkäksi. Eka kerta kun sai ratsastaa oikein kunnolla eteenpäin :D Sävyn omistaja kyllä oli kertonut että sarjat on sille aina juuri tuon takia hankalia. Kummallista että vaikka muuten mennään kovaa niin sarjalle hissutellaan! Hypättiin pieniä, muutaman esteen ratoja aika paljon ja koko ajan Sävy kuunteli hyvin.

Lopuksi mentiin vielä viiden esteen rata. Esteet oli muuten vähän vajaa 90cm, paitsi sarjan b oli varmaan n.80cm. Se ei ensin mennyt ihan putkeen. Ekalle pystylle tuli huono hyppy ja Sävy meni siitä vähän sekaisin kun puomikin tuli mukana. Niinpä se kielsi sarjan a:lle. Aloitettiin kokonaan alusta ja sitten sujuikin paljon paremmin. Hypyt olivat hyviä ja rata oli todella tasainen, jes! Sarjakin sujui tällä kertaa ihan mallikkaasti jo. Tultiin vielä pelkkää sarjaa pari kertaa, ihan vain että se alkaisi sujumaan paremmin. Ekalla kerralla Sävy kielsi jostain syystä b-osalle, en edes tiedä miksi kun a:lle tuli ihan hyvä hyppy. Niinpä se taas meni esteen oikealta puolelta ohi ja jälleen mun polvi tärähti kunnolla tolppaan. Tultiin uudestaan ja sitten meni taas ihan hyvin kun pidin vaan ulkoavut todella tiukkoina.


Nyt on taas polvi vähän sininen ja turvonnut, onneksi ei menty enää toiste ohi ja tolppaa päin. ;) Luultavasti tuli jo tuosta yhdestä noin kipeäksi kun polvessa on varmaan vähän vanhaa vammaa jäljellä vielä. No, tällä kertaa se ei ole onneksi yhtään niin kipeä ja jalkakin taipuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti