keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

# 25 - Uusi heppa?

Olen päivitellyt parin viime päivän aikana kuvasivustoa uuteen uskoon. Poistin vanhoja kuvia, joihin en enää ollut tyytyväinen ja laitoin kansioita muutenkin uusiksi. Lopputulosta voi käydä katselemassa täältä. Mielipiteitä ja kehitysehdotuksia otan mielelläni vastaan. :)

Viime viikon torstaina meillä oli koulun näyttelyn avajaiset Ullakkogalleriassa. Koko alkuviikko valmisteltiin näyttelyä ja ripustettiin kuvia. Sain omani suht helposti laitettua, kun vain tulostaminen ja kapa-levylle alustaminen oli suoritettu.. Näyttely on auki 20.4. asti, joten käykäähän kaikki katsomassa! :)






*****

Sävyllä hyppäsin viime viikonloppuna. Tehtiin töitä aika kevyesti, eikä kauheasti toistoja koska estevalmennus olisi ehkä ollut torstaina. Sävy kuitenkin rokotetaan huomenna (to), joten menenkin Elviiran kanssa hyppäämään. :) Hyppelyt sujuivat ihan kivasti. Meillä oli pari pientä ristikkoa ja lisäksi pysty ja okseri yksittäisinä. Aluksi tehtiin pääty-ympyrällä ristikoita ja siitä siirryttiin tekemään kahdeksikkoa niin, että laukanvaihtoja tuli harjoiteltua. Sävy kuunteli ihan hyvin, hiukan alkoi ennakoimaan kun mentiin usein samoja linjoja, mutta siihen nähden mentiin aika rauhallisesti. ;) Laukanvaihdot onnistuivat oikein hyvin. Vain pari kertaa tuli ristilaukka esteen jälkeen.

Ei siis hypätty kovin paljoa, enemmänkin tehokkaita juttuja vain. Lopuksi mentiin pikkuisena ratana kaikki peräkkäin. En nyt jaksa tehdä piirrosta, kun ei ollut niin kummoinen harjoituskerta. :D Huomiselta sitten taas!

Viime viikolla kävin myös koittamassa Villeä. Ville on tuttuni Annen (meillä on ollut puoliksi "vuokrahevonen" Ines muutama vuosi sitten ja myös toinen yhteinen liikutettava heppa Vimski, ja muutenkin ollaan siis samalla tallilla käyty :D) uusi heppa. Ville on 6-vuotias suomenhevosruuna ja on tuli Annelle noin puoli vuotta sitten, eikä osannut silloin vielä kovin kummoisia asioita. Anne kysyi, josko haluaisin mahdollisesti alkaa hyppäämään Villellä (mikäli ponnua on ja muuten tulemme toimeen) ja nyt kävin koittamassa hevosta ihan tasaisella.

Ville oli hyvin reipas, mutta kuuliainen, sekä herkkä suustaan ja istunnalle. Vaikka hevonen oli kovin menossa eteenpäin, niin kuunteli silti pidätteet hyvin ja oli ihan kevyt edestä, eikä siis juossut pois alta. Lähinnä siis tuntui vähän Elviiralta (kevyempänä versiona suustaan), jalat meni alla vain kovaa kyytiä ;D Tosin Villen askel oli silti pidempi (onneksi) kuin Elviiran, ja kun hän rauhoittui niin alkoi liikkumaan ihan hyvin. Ei tehty mitään erikoista, tutustuttiin vain toisiimme ja kokeilin miten hevonen toimii. Laukka oli vielä aika vauhdikasta ja siinä ei kauheasti pystynyt tekemään sen suurempaa kontrollointia, ratti onneksi toimi. Kuitenkin laukka pyöri hyvin ja varmasti kun hevonen vain kehittyy ja oppii niin laukkakin helpottuu. :)

Kaikenkaikkiaan tykkäsin kyllä Villestä! Vaikuttaa oikein kehityskelpoiselta nuorelta mieheltä ja odotankin innolla että päästään koittamaan hyppäämistä. :) Olen aina pitänyt reippaista hevosista, ja mielummin pidättelen kuin potkin eteenpäin. Ville oli kuitenkin siitä erilainen normaaleihin kuumiin hevosiin verrattuna, että se oli tosiaan todella kevyt edestä. Vaikka olisi mielellään mennyt reippaasti, niin ei yhtään purrut kiinni. Toivotaan että tuo sama pätee esteilläkin.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti