torstai 28. elokuuta 2014

Kaikki voi muuttua parissa sekunnissa


Nyt on ollut pitkä tauko kirjoittamisesta! En ole ehtinyt, enkä jaksanut, eikä suoraan sanottuna ole kiinnostanut kirjoittaa tänne. :D Mutta taisi "kesäloma" tehdä hyvää, sillä nyt taas mielelläni alan kertoilemaan kuulumisia! Paljon on ehtinyt tässä välissä tapahtua, hyviä ja huonoja asioita. Mistäköhän aloittaisin...

No. Villen ja Sävyn kanssa hyppäsin säännöllisesti vielä touko-kesäkuussa. Villen kanssa oltiin myös kotitallilla pikkuisissa estekisoissa kesäkuun alussa. Ilmoittauduin puomiluokkaan ja kun se meni tosi hyvin, niin jälki-ilmoittauduin myös 50cm:iin. Viltsu oli niiin hienosti! Ei kytännyt mitään ja puomiluokassakin lensi kaikkien puomien yli, luuli olevansa isommallakin radalla! :D Puomiluokassa tulos oli 0vp ja siinä kaikki nollat sai rusetin. 50cm:ssä tulos oli myös 0/0vp, mutta meidän aika ei ihan riittänyt sijoille. :) Samapa tuo, kun hevonen ylitti kaikki odotukset jo muutenkin. :)

Palkintojenjaossa. :)

11.7. tilanteet kuitenkin muuttui. Olin Villen kanssa valmennuksessa ja alkutunti meni tosi hyvin. Hevonen kuunteli ja radat tuntui hyviltä, hieman välillä vastusti pidätteitä ja kääntäviä apuja, mutta ne kuitenkin meni läpi. Innarikavalletit oli sille hiukan vaikeita, mutta selviydyttiin niistä kuitenkin jo useasti ja muutaman kerran täysin oikeinkin. Oltiin radan loppuvaiheessa, jäljellä taisi olla kaksi hyppyä, kun hyvin menneelle tunnille tuli karu lopetus. Oltiin tulossa okseri - 3 laukkaa - innarikavalletit. Ville tuli huonosti sisään okserille ja siihen tuli huono hyppy, jolloin 3 laukkaa (raviaskeleita vielä joukossa) ei onnistunut. Ville ei kuunnellut pidätteitä vaan tuli liian kovaa ensimmäiselle kavalletille: näin jo siinä vaiheessa että nyt käy huonosti, kun tunsin kuinka hevonen kompuroi. Lopputulos: Ville ei ehtinyt järjestellä jalkojaan ennen keskimmäistä kavallettia, vaan siitä jäi puomi jalkoihin ja kaaduttiin... Tulin suoraan naamalleni hiekkaan ja Ville kierähti yli ja ympäri selältään niin, että jalat kävivät yläkautta ja minä olin alimmaisena. Voin kyllä kiittää jotain ylempää tahoa, että ei pahemmin käynyt ja olen hengissä.

Tässä video tapahtuneesta, En suosittele heikkohermoisille! ;)
Kannatan katsomista isolta screeniltä, jostain syystä en saa tuota isommaksi...



Ensimmäinen asia mitä tajusin maassa, oli että yritin työntää Villeä käsillä pois, että se nousisi toiseen suuntaan eikä mun päälle. Kun kierähdin selälleen, näin että ohjat oli kietoutuneet oikean jalkani ympärille, joten vaistomaisesti kurotin ohjia kohti ja sanoin Villelle vaan "prrrrrr" että se pysähtyisi, kun otti muutaman peruutusaskeleen. Äitini oli ollut kuvaamassa kentän reunalla, niin hän ehti äkkiä paikalle ja sai otettua ohjasta kiinni ja sen irti jalastani. Sitten tunsin järkyttävän kivun ja polttavan tunteen, sekä vihlonnan koko vasemmassa jalassani ja jäin vain makaamaan selälleni. Tunsin kyllä heti, että muualla kropassa tuntui kaikki olevan ok, mutta jalka, varsinkin reisi tuntui Todella pahalta. Joku (kiitos vain kuka ikinä hakikaan :D) haki hevosille tarkoitetun kylmäyssuojan ja se laitettiin reiteni päälle, missä pahin kipu oli. Siinä vaiheessa huomasin että jalka oli tunnoton reidestä. Säären ja varpaat kyllä tunsin, onneksi.

Matkalla Pulssista kotiin. Jalka turposi heti...

Pulssiin matka vei ja siellä jouduin vielä tovin odottelemaan ennen kuin pääsin lääkärille. En pystynyt varaamaan painoa jalan päälle, joten isä kuskasi mut pyörätuolissa sisälle.. :D Ensimmäinen asia, mitä lääkärisetä sitten teki, oli että hän nappasi vasemmasta jalasta kiinni ja kysyi "Sattuuko tämä?"..... -.- Irvistäen totesin että "NO SATTUU!". Siinä jalkaa sitten tutkittiin ja kävin röntgenissäkin varoiksi, vaikka itse en missään vaiheessa uskonut että mitään murtumia olisi, eikä ollutkaan. Kovin selvää diagnoosia en saanut. Minut passitettiin kotiin kipulääkkeiden, kainalosauvojen ja tukisiteiden kera ja varattiin alkuviikkoon aika, jolloin jalka olisi muutaman päivän saanut tasaantua.

(Nyt seuraa karua kuvamateriaalia...)

Ekana iltana kotona.


Möhkäle-polvi :S

Heti seuraavana maanantaina menin lääkäriin, joka tutki jalkaa paremmin. Silloin sain diagnoosiksi että reidessä on iso lihas-ja hermovaurio, sekä verenpurkaumia (no shit :D). Sain lähetteen magneettikuvaukseen, joka tehtiin saman viikon perjantaina. Sieltä sain vihdoin kunnollisia tuloksia, jotka olivat: rasvakudos irti "pohjastaan" (missä sitten onkaan kiinni), lihaksen ja rasvakudoksen välisessä kalvossa muutaman sentin repeämä, laaja pintahermovaurio reidessä, sekä isot verenpurkaumat koko reiden alueella. Ainiin, ja polvilumpio oli käynyt poissa paikaltaan.

3. päivä.

Kivat väritykset molemmilla sivuilla!
10. päivä.
Kepeillä mentiin viikko, sen pidempään en niitä halunnut katsella kun olivat aina tiellä. Nyt kohta 2kk:n jälkeen jalka alkaa olla suht hyvä. Olen ratsastanut muutaman kerran (4..?), pystyn kävelemään normaalisti ja rappusetkin alkavat sujua. Lääkärit sanoivat, että kestää kauan (mahd. vuoden loppuun) ennen kuin se on täysin ennallaan, ja hermojen uusiutumisessa vasta kestääkin.. Mutta, olisi voinut käydä TOSI paljon pahemmin, jos Ville olisi vaikka tullut 10cm ylemmäs päälleni niin olisi lantio rikki.. Saati sitten 30cm... Joten, olen ihan tyytyväinen että selvisin sentään näin helppohoitoisilla vammoilla! Olen kuntouttanut jalkaa parhaani mukaan, sitä on hierottu ja venytetty sen mukaan mitä on kestänyt ja itsekin venytän joka päivä reittä kotona. Olen koko ajan tehnyt asioita kivun ja väsymisen sallimissa rajoissa. Jos jalka on alkanut särkeä tai tuntunut huonolta, niin olen lopettanut liikkumisen ja antanut sen levätä. Ei se kuitenkaan sillä parane, että istuu kotona sohvalla ja odottelee ihmettä, niin olen pikkuhiljaa lisännyt rasitusta ja koko ajan kuunnellut tuntemuksia. Se on tainnut toimia hyvin, sillä parantuminen on kyllä ollut yllättävän nopeaa. Mulla on kyllä ollut mahtavat tsemppaus- ja tukijoukotkin! <3 :)

Nyt olen todella tajunnut ja kokenut, kuinka silmänräpäyksessä tilanne voi muuttua täysin päälaelleen. Oli kamalaa kun itse tajusin jo ensimmäisen kavalletin kohdalla että "o-ou..." ja ehdin vain miettiä että nyt sitä sitten mennään. :O

Siinä oli varmaan tarpeeksi tekstiä ja järkkyä kuvamateriaalia yhdelle kerralle...? :D Seuraavaksi voin sitten kirjoitella niistä kivoista jutuista, joita onneksi myös on mahtunut tähän pariin kuukauteen! :)

torstai 8. toukokuuta 2014

# 31 - Treenailua lapsen ja matamin kanssa

Viime lauantaina (3.4.) hyppäsin Villellä. Tallilla oli alkamassa estetunti joten yritettiin ehtiä pois alta sitä ennen. Hypättiin vain pystyä, tehtiin aika paljon toistoja ja tarkoitus oli saada Ville taas menemään tasaisesti ilman kauheita mutkitteluja. :) Sitten Kirsi, joka oli tulossa pitämään valkkua tuli rakentamaan esteitä ja teki meille samalla pienen tehtävän. Tultiin pystyltä okserille, jonka edessä oli innaripuomi. Ville ensin ihmetteli maassa olevaa puomia ja meni ohi pari kertaa. Okserista otettiin takapuomi pois ja se laitettiin "johteeksi". Sitten alkoi sujua ja Ville tajusi mistä oli kyse. Lopuksi tultiin vielä niin kuin alunperin piti, eli pystyn jälkeen okserille.

Oli kiva kun Kirsi tuli avustamaan, sillä tulee tehtyä paljon tarkemmin töitä kun joku on vähän patistamassa ja kertomassa mitä pitää tehdä. :) Kirsi oli myös sitä mieltä että voitaisiin hyvin tulla tunnille, ja minusta se kuulosti hyvältä juurikin noiden vinkkien ja tehtävien saamisen vuoksi! Omaan istuntaan pitäisi myöskin taas kiinnittää enemmän huomiota. Yritän pitää kyljen suorana ja hartiat takana, mutta se vain helposti unohtuu hypätessä kun on niin paljon muuta ajateltavaa.. Pitäisiköhän mennä jollekin istuntatunnille..?? Ärsyttää meinaan suunnattomasti itseäni kun tiedän istuvani vinossa!!


Tänään kävin ratsastamassa Villen tasaisella. Ilma oli karsea, joten oli ihanaa kun tallista pääsee suoraan maneesiin kulkematta ulkokautta. Luksusta! :D Ville oli aluksi tosi epätasainen (varmaan eilisen vapaan vuoksi), ei taipunut oikealle ja puri vähän kiinni. Aika nopeasti hevonen kuitenkin vertyi, rauhottui ja alkoi kuuntelemaan. Työstin oikeaan kierrokseen paljon, tehtiin runsaasti taivutuksia ja siirtymisiä. Tein paljon laukannostoja ja aika lyhyitä pätkiä laukkaa kerralla niin että vauhti pysyi maltillisena. Peppu tulikin hyvin alle ja pikkuhiljaa alkoi alla olla tosi hieno heppa. :)

*****

Sävyn kanssa sitten hypättiin tiistaina (6.4.). Sävy oli alusta asti tosi hyvin kuulolla ja pysyi rentona vaikka meitä olikin neljä tunnilla. Verkattiin itsekseen ja sitten alettiinkin heti hommiin. Tehtiin paljon tehtäviä ja hyppyjäkin tuli paljon. Monella oli ollut taukoa hyppäämisestä (kaikilla paitsi mulla ja Sävyllä), joten tehtiin helppoja hyvän mielen tehtäviä. Pari viimeistä rataa oli vähän enemmän teknisiä, mutta nekin silti melko kilttejä.

Sävy toimi ihan hyvin, vähän se oli epätasainen radoilla. Joillekin esteille piti ratsastaa reilusti eteenpäin (sarja ja pari pystyä) ja joillain piti pidättää (lähinnä suhteutetut välit). Sarja oli myös hiukan hankala, jostain syystä Sävy ei oikein hahmottanut sitä missään vaiheessa. Kaikenkaikkiaan olin siihen kuitenkin tosi tyytyväinen, ettei Sävy rynnännyt yhdellekään esteelle. Suhteutetuilla piti jarruttaa, koska se rupesi imemään niin paljon suoralla olevalle seuraavalle esteelle, että välit meinasi jäädä ahtaiksi. Mutta nyt se ei kuitenkaan purrut kiinni, vaan kontrolli oli koko ajan minulla. :)

Seuraavat kisatkin on katsottu: 29.05. Ratulla alue-estekisat. Siellä olisi tarkoitus mennä 90cm. :)



*****

Lauantaina 10.5. onkin meidän seuran koulukilpailut Kotimäessä ja olen sinne menossa kuvaamaan kaikki ratsukot. Toivottavasti on parempi sää kuin tänään niin on mukavampi seisoskella ulkona... ;) Nyt taitaa alkaa toimitila-asiakin jo selviämään, toivottavasti... :)

Viime viikolla kävin kuvaamassa Anna Kärkkäisen valmennukset Ratun tallilla » Kuvat täällä.
Ja viime sunnuntaina oltiin Sävyn ja hänen tätien kanssa Tampereella koulukisoissa » Kuvat täällä.

Ja sitten vielä yksi mainostus! :D TÄÄLTÄ voitte muuten käydä lukemassa Sävyn mietteitä treenaamisesta (omien tätien ja estekusin kanssa) ja kaikenlaisista maailman ihmeistä. :)

torstai 1. toukokuuta 2014

# 30 - Sävyn kanssa korkkaamassa kilpaura

Viime sunnuntaina (27.4.) oltiin Turussa seurakilpailuissa. Hyppäsin Sävyllä 80 & 90 ja Elviiralla 90 (tai no, muutaman esteen..). Sävy tuntui alusta asti melko rennolta ja kuuliaiselta. Kävelin ensin pitkät alkukäynnit ja sitten mentiin verkkaan. Sävy hermostuu helposti jos samassa tilassa on paljon hevosia, varsinkin kun muut laukkaavat ohi tai hyppäävät vieressä. Otettiin siis todella pikainen verkka vain, ravasin muutaman kierroksen ja työstin laukan hyväksi. Sitten  hyppäsin muutaman hyppyä niin että ne tuntuivat hyvältä. Sitten mentiin takaisin verkan ulkopuolelle kävelemään, ettei hevonen vetäisi hernettä nenukkiin muista hepoista. Onneksi oli tosi kuuma päivä niin lihakset pysyi hyvin lämpimänä!

80cm:n rata tuntui hiukan hakemiselta. Sävy oli yllättävän rauhallinen ja sitä sai oikein ratsastaa joissain kohtaa eteenpäin. Hyppypaikat ei oikein osuneet kaikki nappiin, muutama tuli oikein hyvään paikkaan. Rata tuntui lähinnä siltä, että koko ajan piti jotenkin säätää vauhtia, ottaa kiinni tai pyytää eteen, se ei ollut siis kovin tasaisen tuntuinen rata vaan aika paljon sai tehdä töitä. Muutamalla esteellä sai myös olla tarkkana ettei Sävy livahtanut esteestä ohi. Ei kylläkään tosissaan ollut menossa ohi missään kohtaa, mutta luikerteli aika paljon joissain kohdissa. Lopputulos oli kuitenkin puhdas rata ja ruusuke lähti siitä luokasta mukaan. :)

Hassuja hyppypaikkoja vol 1. :D

Näytetään melkeen ihan esteratsukolta! ;) <3




Sitten oli Elviiran vuoro. Elviira oli huono heti alusta asti. -.- Se oli tahmea kuin mikäkin, ei varmaan ikinä ole ollut niin eteenpäin potkittava kisoissa, yleensä kun saa vain pidätellä. Verkkahypyt oli kaikki huonoja. Tai no, eka pikkuristikko oli hyvä. :D Mutta kaikki muut oli huonoja, joko puri kiinni niin ettei kuunnellut pidätteitä -> ajautui liian lähelle estettä, huono hyppypaikka, huono hyppy. Tai sitten oli niin tahmea lähestymisessä, ettei kuunnellut pohjetta -> jäi liian kauas, huono hyppypaikka, huono hyppy. Mummeli myös kielsi kaksi kertaa verkassa, mitä se ei ole ikuisuuteen tehnyt. Kun sitten lähdin verkasta niin tiesin jo valmiiksi, että rata ei tule menemään hyvin. Olen 9 vuotta ratsastanut Elviiraa ja tunnen sen niin hyvin, että tiesin jo ekasta hypystä (ristikon jälkeen) että se ei ole tänään hyvä. 

Radasta ei ole sen enempää sanottavaa.. :D Ekan esteen yli runnoin mummelin vähän väkisin, tuli tosi tahmeasti lähestymisen. Sen esteen jälkeen patistin kunnolla eteen, jos vähän heräisi. 2. esteen se hyppäsi paremmin, ei sekään normaalia Elviiraa ollut, mutta vähän parempi. Siitä oli suhteutettu suora linja 3. esteelle ja tunsin 10 metriä ennen 3.estettä, ettei Vimpu tule menemään siitä yli. Se osaa olla kyllä pirun jääräpäinen kun päättää ettei mene. Aivan sama mitä selässä tekee, niin se ei mene. Siihen siis kielto. Koitin taas patistaa eteenpäin reilusti ja lähestyttiin uudestaan. Sama juttu uudestaan, tunsin jo paljon ennen estettä että se ei tule menemään yli, ja toinen kielto. Lähestyin kolmannen kerran ja runnoin kannukset kylkiin että menisi esteestä yli. Kolmas kerta toden sanoo, ja siihen tuli jopa ihan ok hyppy. Olisin saanut jatkaa radan loppuun asti, mutta lopetin tuohon. Seuraavaksi olisi ollut edessä sarja ja tiesin että se olisi kieltänyt siihenkin. 

En myöskään halunnut turhaan lähteä runnomaan sitä mistään, sillä Elviira ei tee tuollaista vain huvikseen. Se ei ole tyhmä eikä ilkeä, sillä on aina jokin syy miksi se ei hyppää koska kuitenkin tykkää hyppimisestä niin paljon. Kummallista miten hevonen voi kaksi viikkoa sitten kisoissa olla täydellisempi kuin ikinä ja seuraavissa huonompi kuin ikinä :DD




Sävyn 90 oli tasaisempi kuin 80. Ratsastettavuus oli aika samanlainen kuin 80, mutta nyt oli vähän enemmän omaa moottoria alla ja niinpä rata oli sujuvampi. Tempo pysyi myös aika hyvin samana läpi radan. Sarja oli edelleen hankala. 80 radalla b-osalle tuli himosuuri hyppy, kun Sävy ei kuunnellut pohjetta kun koitin patistaa eteenpäin nähdessäni välin jäävän pitkäksi. Nyt 90 radalla kävi päinvastoin. ;) Sävy tuli tosi hitaasti a-osalle ja koitin heti patistaa eteenpäin, jotta ehtisi venymään tarvittavan määrän. Sävy kuitenkin tunki jonkun puolikkaan askeleen lisää väliin, koska joutui viimeksi hyppäämään niin kaukaa. No, keräsi kuitenkin kinttunsa hyvin eikä tullut puomeja mukaan. Sävy alkoi hiukan väsyä parilla viimeisellä esteellä. Viimeisen okserin se tulikin niin pohjaan, että takajalat otti takapuomin mukaan kun hyppy lähti liian paljon ylöspäin. Harmittavasti siis pikkukolahdus johti siihen ettei saatu toista ruusuketta. ;) Noh, paremmin meni kuin olisin uskonut ja tästä on tosi hyvä jatkaa!! :)



Hyvin mahtuis 110 trippeli alle! :D


KAIKKI KUVAT © JENNI SANTANEN
Kiitos kuvista!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

# 29 - Ville hyppää toisen kerran

Perjantaina ratsastin Villen, tämä oli nyt meidän kolmas yhteinen kerta ja Villen toinen hyppykerta. :) Mentiin kentälle ja Anne varoittelikin että ulkona (varsinkin juuri tuolla kentällä) Ville on aika paljon säpäkämpi kuin maneesissa. Tuo kyseinen kenttä (ainut tallin kolmesta kentistä jossa on esteet) on vielä sellainen jossa Ville pääsee välillä riehumaan vapaana, niin se yhdistää paikan ehkä siihenkin. :D

Hevonen pysyi kuitenkin ihan hyvin käsissä, vähän se poukkoili ja säpsyi varsinkin alussa kun näki jotain hurjaa. Esim. tuulessa heiluvat sähkölangat ja penkille jätetyt takit oli aikas hurjia. Ja ympärillä kävelevät hevoset.. Siis TALLILLA, HEVOSIA!? Ou mai gaad!!

Tehtiin ensin molempiin suuntiin ravissa ja laukassa verkkaa. Koitin saada Villen vaan rauhoittumaan ja kuulolle. Tehtiin niin monta kertaa voltteja pelottaviin paikkoihin, että niistä voitiin mennä ohi yhtä rauhassa kuin muistakin paikoista. :D Anne laittoi kentälle kaksi pikkuista ristikkoa ja tultiin ne molemmat ensin ravissa. Tosi kiemuraisia lähestymisiä oli, mutta yli mentiin kuitenkin joka kerta. :)

Sitten tultiin laukassa myös molemmissa suunnissa. Ristikot pidettiin koko ajan tosi pikkuisina, niitä ei nostettu kertaakaan. Ekan kerran kun tultiin vasemmasta kierroksesta niin Ville olikin lähdössä oikealle esteen jälkeen, vaikka ihan selkeästi oltiin ympyrällä. Onneksi kuitenkin ehditiin kääntyä hyvissä ajoin ennen aitaa samaan suuntaan, eikä siitä tullut suurempaa ongelmaa. :D

Pääasiana oli saada sujuvia lähestymisiä, niin että suurin mutkittelu jäisi pois. Hyppypaikat oli tosi hyviä, Ville kuunteli hienosti avut ja tulikin melkein aina ihan nappipaikkaan. Pari kertaa Ville suhaisi esteen ohi, mutta en komentanut niistä, koska ei ollut sellainen "hää hää, enpäs menekkään", vaan jotenkin valui vaan ohi. Kun ratsastin oikein huolellisesti ja korjasin heti kun hevonen alkoi venkuroida, niin ei ollut mitään ongelmia.

Kun saatiin molempiin suuntiin pari sellaista lähestymistä, ettei suurempia mutkia tullut matkaan ja paikat olivat erinomaiset, niin lopetettiin siihen. Taas olin tyytyväinen ja Villekin vaikutti koko ajan oikein iloiselta, eikä ainakaan selvästi stressaa mitenkään hypyistä. :) Tästä on taas hyvä jatkaa, jospa vaikka kohta päästäisiin vähän valvovan silmän alle niin saisin vinkkejä tekemiseen!


# 28 - Hieno Mummeli

Sunnuntaina oli Raision kisat Alvan tallilla. Elviira tuntui heti verkasta asti tosi hyvältä, itseasiassa paremmalta kuin pitkään pitkään aikaan. Se kuunteli pidätteet ja pysyi tosi hyvin alla, vaikka olikin ihan täpinöissään. Verkka oli tuttuun tapaan aika pehmeä, tuolla se tuppaa menemään aina tuollaiseksi mössöksi. Esteiden edustat oli kuitenkin onneksi ihan hyvät. En ottanut kuin pari hyppyä pystylle ja pari okserille, juurikin pohjan vuoksi. Itse kisakentällä pohja oli paljon parempi ja vaikka koko aamun oli satanut, oli kenttä pysynyt hyvässä kunnossa eikä ollut liukas!

Myös rata sujui erinomaisesti. Itseasiassa Elviira oli parempi kuin ikinä ennen, 9 vuoden aikana. :D Wihii! Se kuunteli kaiken mitä pyysin, eteenpäin ja pidätteet. Pari hyppyä jäi vähän lähelle kun aloin pidättää vähän liian myöhään, mutta Mummeli kokosi hienosti jalkansa eikä edes kolistellut. Ehkä hän alkaa 17-vuotiaana vihdoin tajuta että kuskikin joskus tajuaa tästä hommasta jotain ja sitä kannattaa silloin tällöin kuunnella niin homma helpottuu.. ;) Mahtava fiilis oli radan jälkeen! <3 Luokassa sijoittui 11 ratsukkoa, yhteensä lähtijöitä oli 38 ja me oltiin 15. Harmittavasti muutama sekunti jäätiin ruusukkeesta, mutta olen kyllä tosi tyytyväinen meidän rataan!


Kerrankin ei mennä ihan puomeja hipoen. :) Mun mummo <3

Meidän yhteiskirjain ;) Ja huomatkaa mun uus hieno paita! :D
*****

Koulussa meillä on ollut hirveä kiire. Ajattelin, ettei nämä viimeiset päivät ja viikot voi olla sen rankempia kuin vielä kuukausi sitten. Olin pahasti väärässä... :D Ollaan tehty portfoliota, joka tehtiin ifolor-kirjana, samoin kuin Nykytaide- kurssin lopputyö. Useiden kurssien lopputyöt, keittiönäyttelyä varten asetelmakuvia, koulun lehteä varten on ollut kuvauksia ja kirjoittamista (minulla onneksi vain kuvausta)... ja tähän päälle vielä normaalit tunnit. HUHHUH mää sanon! Onneksi nyt tulee neljän päivän miniloma, en ajatellut tehdä yhtään mitään kouluun liittyvää tuolloin. :D Nyt on tosiaan neljä koulupäivää jäljellä enää.. Huominen ja ensi viikolla ti-to. Äkkiä se aika taas on mennyt eikä edes vielä tunnu siltä että tämä olisi loppumassa. Ensi viikon perjantaina (25.4) on sitten jo päättäjäiset. :o

Töitä olen kovasti koittanut etsiä, melkein joka päivä olen mol:ia selannut, mutta ei niitä töitä vain ole... Haetaan paljon mm. sairaanhoitajia, lähihoitajia, puhelinmyyjiä yms. mutta ei mulle mitään. :( Nyt onneksi sain isältä vähän töitä kun hän tarvitsi apua omissa töissään, kävinkin eilen (tiistaina) vähän opettelemassa ohjelmien käyttöä.. :) Toimitilaa studiolle on myös etsitty, mutta sekin on vielä aikalailla auki koko homma. Saa nyt nähdä mitä tässä tapahtuu seuraavaksi. :)


*****


Viikonloppuna tein myös ensimmäisen perhekuvaukseni. Meillä oli kaikilla tosi hauskaa, ja olen lopputulokseen tosi tyytyväinen. Ja niin oli asiakaskin. :) Tässä muutama kuva kyseiseltä keikalta.






torstai 10. huhtikuuta 2014

# 27 - Estehyppelyjä

Tiistaina kävin ratsastamassa Villen. Laitettiin kaksi pikkuista kavallettia maneesiin ja kokeiltiin mitä hän meinaa niistä. Villellä ei tosiaan ole koskaan ennen hypätty, muutaman kerran Anne on vain irtohypyttänyt ja juoksuttaessa laittanut ympyrälle kavalletteja. Tehtiin pitkä alkuverkka, kun oltiin vähän ajoissa maneesissa. Se oli kuitenkin vain hyvä kun olen kuitenkin vain kerran ennen ollut hevosen selässä.

Tultiin ensin molemmissa suunnissa pääty-ympyrällä kavallettia, se sujui heti alusta asti hyvin. Ville ei ottanut turhia kierroksia, vaan pysyi hyvin samassa tempossa koko ajan ja askelenkin sain hyvin osumaan joka kerta. Viimeisellä ympyrällä oikeassa kierroksessa kun ravattiin niin Ville jäi katsomaan nurkassa jotain ja "unohti" nostaa jalkojaan kavalletin kohdalla, joten jyrättiin lähinnä vain sen läpi. :D Tätä lukuunottamatta sujui hyvin.

Tehtiin samat jutut laukassa. Laukka on vielä aika reipasta ja sitä ei kauheasti pysty säätelemään, joten yritin vain keskittyä tuomaan hevosen aina samalla linjalla kavalletille, jotta askel sopeisi juuri hyvin. Tämä ei kuitenkaan ollut niin helppoa, koska Ville kiemurteli aika paljon. :D Hypyt kuitenkin olivat ihan hyviä ja hienosti tahti säilyi tässäkin. Oli ihanaa kun hevonen oli koko ajan alla, eikä tarvinnut ollenkaan kiskoa suusta jotta pidätteet menevät läpi. Aika erilaisen tuntuista Elviiran ja Sävyn jälkeen. ;)

Nostettiin kavalletti hiukan korkeammaksi, koska se oli niin mini. Kun lähestyttiin laukassa, niin Ville kuitenkin alkoi hirveästi kiemurrella ja tunki aina jommasta kummasta reunasta ohi. Tuo nosto oli siis liikaa hänelle. :D Laitettiin kavalletti seinän viereen ja Anne tuli maiskuttamaan toiselle puolelle. Ekalla kerralla Ville stoppasi hyvin kiltisti, mutta sen jälkeen meni kiltisti yli. Kylläkin ravissa, ja aikamoisten kiemuroiden säestyksellä, mutta meni kuitenkin. Tultiin näin muutama kerta, ihan vain että saatiin hevonen sujuvammin menemään yli. Lähestyin aina laukassa, mutta Ville tiputti raville aina muutama askel ennen kavallettia. Oli kivempi hypätä ravissa, ilmeisesti.

Lopuksi laskettiin vielä kavalletti takaisin pieneksi, ja tultiin se vielä sujuvassa laukassa. Tosi hyvä mieli jäi kaikenkaikkiaan, sillä Ville oli kyllä tosi kiltti ja tosi hyvä ratsastaa. Lisäksi oli tosiaan aivan ihanaa kun hevonen oli alla koko ajan, ja pystyi keskittymään kaikkeen muuhun kuin jatkuvaan vauhdin hiljentämiseen!! Hän ei vain ihan tajua vielä mitä niillä jaloilla kuuluu tehdä kun tuollainen puomi on yhtäkkiä edessä. :) Alla vielä videokooste hypyistä.


Keskiviikkona oli sitten Sävyn vuoro. Laitoin kuolainten ketjun yhden kireämmälle kuin mitä se ennen on ollut, ajattelin jos jarrut toimeisi paremmin. Tämä taisi todella toimia, sillä Sävy oli alusta asti hyvin rauhallinen ja pidätteet meni tosi hyvin läpi. Tehtiin alusta asti aika tiukkoja käännöksiä, mikä oli pelkästään hyvä, koska ne hidastavat aina vauhtia kivasti. :D Tehtävät oli muutenkin oikein päteviä meille, koska koko ajan piti tehdä jotain niin kontrolli säilyi. Sävy onneksi kyllä kääntyy ihan hyvin, kunhan saa vain ulkolavan pysymään mukana, siitä se lähtee tunkemaan jos jostain.

Olin oikein tyytyväinen meidän ratoihin ja varsinkin siihen, ettei Sävy ryntäillyt ollenkaan. Yhdelle okserille tuli muutaman kerran ihan kummalliset rämäisyhypyt. Askel olisi sopinut ihan hyvin, mutta jostain syystä Sävy otti lisäaskeleen ja hyppäsi niin löysästi, että puomit rämähti alas. Tultiin uudestaan ja Sävy teki ihan samanlaisen "hypyn", vaikka taas olisi askel sopinut. Tultiin vielä uudestaan ja patistin oikein kunnolla pohkeella, niin sitten se hyppäsi jopa vähän liian kaukaa. Tuon jälkeen okserilla ei ollut ongelmia, en tiedä mistä tuo sitten mahtoi johtua... Tässä vielä videota: Kummallisesti Sävy muuten alkoi tunkea tuohon vikalle keltaiselle pystylle. :D Yritin epätoivoisesti saada käännettyä, mutta se vaan tunki. Tiesin jo kaksi askelta ennen että tolppa lähtee mun jalan mukana, mutta ei kääntynyt. :D No, kun korjattiin niin ei ollut ongelmaa. :)


tiistai 8. huhtikuuta 2014

# 26 - Mökkikausi avattu!

Viime torstaina oli Sävyn kanssa valmennus. Meidän lisäksi oli onneksi vain kaksi muuta ratsukkoa, joten Sävyn ei tarvinnut ahdistua suuresta hevosmäärästä. Alkuverkat meni tosi hyvin, Sävy oli kivasti kuulolla. Tein paljon pidätteitä ja temponvaihteluja, sekä siirtymisiä. Kun alettiin hyppäämään niin se hyvä hevonen hävisi kuin tuhka tuuleen.. :D Ihan ensimmäisen hyppykerran jälkeen Sävy ei ole kertaakaan ollut niin vahva kuin oli nyt. Meidän piti tulla suht pitkillä linjoilla lähestymisiä, niin tammahan puri kiinni ja ampaisi jo heti kun näki esteen edessä. Tultiinkin sitten monta tehtävää niin, että lähestyin estettä käynnissä ja vasta muutama askel ennen nostin laukan. Näin rupesi kuulo pikkuhiljaa palaamaan.

Tehtiin aika erikoisia tehtäviä, outoja linjoja ja paljon hyppyjä (mikä johtui myös siitä että meitä oli vain kolme). Tehtävät oli tosi kivoja, ja hevonenkin rupesi toimimaan paremmin koko ajan. Pari viimeistä rataa olivat jo tosi miellyttäviä ja tuli paljon hyviä hyppyjä. Luultavasti tuo energisyys johtui siitä, että Sävy oli rokotettu ja liikkunut vain muutaman päivän ennen estetuntia. Huomenna (keskiviikkona) on toivottavasti vähän kuuntelevaisempi tamma taas alla. ;)

Sunnuntaina olisi kisat Raisiossa, sinne olen lähdössä mummelin kanssa. Viimeksi kun hyppäsin Elviiralla, niin sillä oli juuri kiima loppumassa ja se oli aika huono. Todella jäykkä takaa ja niinpä hypyt eivät olleet parhaasta päästä. Elviira tuli myös aika kovaksi edestä ja kielsi pari kertaa, kun ei halunnut hypätä vähän kaukaa ja joutua venymään. Olen kuitenkin ihan hyvillä mielin lähdössä Raisioon, koska uskon että kaikki tuo johtui kiimasta. Elviira on kuitenkin edellisillä kerroilla hypännyt tosi hyvin ja "vanhuus" vain ei tule yksinään, sen mukana tulee ennestään jäykälle hevoselle lisää jäykkyyttä.

*****

Viikonloppu oltiin mökillä vanhempieni, veljeni ja Jonin kanssa. Ja Omppu oli tietysti mukana. :) Mökin pihalla oli vielä lunta, huh! Ja järvi oli ihan rannasta jäässä, koska on niin varjossa. Siellä tehtiin hiukan kevätsiivousta ja poltettiin sunnuntaina roskia. Omppu kävi hiukan tutustumassa järveen, mutta vielä ei päässyt uimaan kun vesi oli niin kylmää ja ranta tosiaan oli jäässä. Tutustuminen pitikin tehdä epäviralliselta pikku"laiturilta", siellä kun oli melkein sulaa. :) Omppu käveli itse suoraan veteen :D Ensin vähän katseli laiturin päässä että "wooou onpa paljon vettä!" ja olisi mennyt jo laiturilta, mutta pudotus olisi ollut turhan suuri. Sitten siirryttiin parempaan paikkaan niin sinne se tepasteli. :D

Kohta lähden ratsastamaan Villen, koitetaan pikkuisia hyppyjä tänään. Saas nähdä miten sujuu. :) Huomenna aamulla mennään kuvaamaan Maijan ja Huge-koiran kanssa studioon, jos vihdoin päästäisiin oikeasti ihan kuvaamaan asti. ;)

Alla muutama kuva viikonlopulta:

Ensin leikittiin ylimääräiset energiat pois uuden lelun kanssa. :)

Sitten levättiin välissä.

Ihmeteltiin suurta vesimäärää.

Vähän lähempää...

Ja sitten sinne!